10.9.2012

Kuka olen? pt. 2

16.5.2005 palasimme Suomeen. Muutimme kesäksi Porvooseen, ja syksyllä saimme vakituisen asunnon Loviisan Valkosta. En sopinut sinne. Muut meidän luokalta olivat tunteneet toisensa jo päiväkodista lähtien. Jäin ulkopuoliseksi.
Seuraavana keväänä muutama kuukausi ennen koulun loppua muutimme Helsinkiin, ja menin Helsingin Kristilliseen kouluun. Sen kevään asuimme Rastilan leirintäalueella, ja kesän reissasimme ympäri Suomea. Syksyllä saimme vakituisen asunnon Jakomäestä. Koulumatka oli lyhyt, luokkatoverit kivoja, mutta oppimisesta ei tullut vieläkään mitään. Tekemättömyydestä oli tullut tapa. Piirtely ja kännykällä pelaaminen oli paljon mukavampaa, kuin matematiikka tai ruotsi.
Vanhempani erosivat kun olin 7. luokalla, ja se vaikutti opiskeluuni vielä enemmän. Olin masentunut koko 8. luokan, mutta onnekseni pysyin mukana jotenkuten opiskelussa eikä poissaolojakaan tullut.
Yhdeksännellä luokalla alkoi opiskelut sujua paremmin kuin hyvin. Jokaisesta matematiikan kokeesta sain 9, tai 9+, mutta se ei nostanut koko keskiarvoani 6,8 suuremmaksi.
Viime vuoden vietin ammattistartilla, ja se oli ehkä turhauttavin ja tylsin koulukokemus ikinä. Siitä selvisin loppujen lopuksi kunnialla, ja nyt opiskelen Helsingin tekniikan alan oppilaitoksessa media-assistentiksi valokuvauslinjalla. Oon enemmän ku tyytyväinen elämääni, mulla on kaikki asiat niin kohdallaan kun olla voi. Mulle on tapahtunut niin paljon asioita josta saan olla kiitollinen. Kiitollisuus kantaa!





12 kommenttia:

  1. mielenkiintosta kuulla ku itellä näyttää menevän aika samanlailla, lukio menee päin persusta ja ainoo mikä kiinnostais ois graafisen suunnittelun linja tai valokuvauslinja pekka halosessa. pelottaa vaan tulevaisuuden työpaikkatarjonnan kannalta se, että lähtisinkö sinne suunnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mmm! no mut hyville valokuvaajille on aina kysyntää! :) uskalla uskalla!

      Poista
  2. Oli kiva postaus :) Ja kiva kuulla että sulla on nyt kaikki hyvin elämässä!

    VastaaPoista
  3. hei! millast siel heltechin av-viestinnäs yleisest on? kelasin vähä et jos hakisin äänipuolelle ens syksynä, suositteletko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tosi monipuolista! :) suosittelen ehdottomasti! :)

      Poista
  4. Olis kiva jos päivittäisit blogias vähän useemmin. Mut tää on sun blogi eli tee miten haluut!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kuulla miten voi selvii masennuksesta ja tuollasista. Itellä on ny pari vuotta jo ollu masennusta, nyt vasta rupeen käymään psykiatrilla jne. Toivottavasti tä nyt parantuu tästä että jaksaa kiinnostua taas koulunkäynnistä... :-)

    VastaaPoista